Kuopiosoft RY

Näytä uutinen

2009 vuosikokouksen pöytäkirja

Kirjoittanut: Sokru — Kirjoitettu: 26.4.2009 18:52

Kuopiosoft ry PÖYTÄKIRJA
26.4.2009
VUOSIKOKOUS
Aika 26.4.2009 klo 12.00
Paikka Kuopion uimahalli

1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja Ville Liukkonen avasi kokouksen klo 12:08.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Ville Liukkonen, sihteeriksi Jukka Aalto ja pöytäkirjan tarkastajaksi Jukka Aalto ja Kalle Nuutinen.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys.

5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto

Kuultiin tilintarkastajan lausunto ja hyväksyttiin yhdistyksen tilinpäätös edelliseltä vuodelta.

6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

Päätettiin tilinpäätöksen vahvistamisesta ja myönnettiin vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio, liittymis- ja jäsenmaksun suuruus sekä jäsenmaksun maksamisajankohta

Päätettiin yhdistyksen jäsenmaksun suuruudeksi 10 euroa ja jäsenmaksun maksamisajankohdaksi vanhoilta jäseniltä viimeistään 26.05.2009.

8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

Valittiin tulevalle kaudelle yhdistyksen hallitukseen puheenjohtajaksi Ville Liukkonen, varapuheenjohtajaksi Niko(?) Miettinen, rahastonhoitajaksi Pasi Tuomela, sihteeriksi Joona Soininen ja milsim-toiminnan vastaavaksi henkilöksi Kalle Nuutinen.

9. Valitaan 1-2 tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat

Valittiin yhdistyksen tilintarkastajaksi Robert Rissaen ja varatilintarkastajaksi Santeri Hiles.

10. Äänestetään viritysrajoista

Äänestettiin puoliautomaattitarkkuuskiväärien viritysrajojen nostamisesta ja viritysrajat päätettiin säilyttää ennallaan äänin 6-5.

11. Käsitellään pelipaikkojen hyödyntämistä ja kehittämistä

Todettiin tilanne nykyisten pelipaikkojen suhteen ja päädyttiin siihen, että erityisesti viikonloppupeleihin ja pieniin skenaariopeleihin suunnattu uusi pelipaikka Kuopion lähistöltä olisi paikallaan. Yhdistyksen jäseniä kehotettiin aktiivisesti etsimään ja kyselemään uusista pelipaikoista.

12. Käsitellään kimppatilauksien järjestämistä

Pasi Tuomela jatkanee kimppatilausten järjestämisestä WGC-Shopiin ainakin kuluvan vuoden loppuun saakka. Alustavasti kimppatilauksia järjestetään pääasiassa WGC:hen, ainakin mikäli Pasi Tuomela vastaa tilausten tekemisestä. Yhdistyksen muut jäsenet voivat myös järjestää kimppatilauksia ulkomaille eri kauppoihin ja saada tähän apua yhdistykseltä.

13. Käsitellään yhdistyksen hankintoja

Käsiteltiin uuden kronometrin hankkimista rikkoontuneen lähtönopeusmittarin tilalla sekä useampien LA-puhelimien ostamista. Havaittiin hyväksi ajatukseksi hankkia yhdistykselle muutamia halpoja sähköaseita, joita voisi lainata lajista kiinnostuneiden aloittelijoiden käyttöön.

14. Käsitellään tapahtumien järjestämistä

Loppukesästä järjestetään Suonenjoen sahalla ainakin Igor II -peli ja kevätkesällä pienimuotoinen, poliisitoimintaa jäljittelevä peli. Kolmen päivän mittainen milsim-peli on lisäksi suunnitteilla kesäksi. Päiväskenaarioille etsitään uusia järjestäjiä. Yhdistyksen kokeneet jäsenet antavat mielellään tukea uusille pelinjärjestäjille Kuopion seudulla.
Puheenjohtaja Ville Liukkonen päätti kokouksen klo 13:27.

Sivut © Tatu Laitinen ja Kalle Nuutinen