Kuopiosoft RY

Telkko

Telkon pelialue sijaitsee vanhan hyppyrimäen ympärillä. Alueella puuston tiheys vaihtelee aina tiheästä pusikosta avaraan kangasmetsään. Pelit käydään pääsääntöisesti mäen päällä, mutta välillä hyödynnetään myös mäen alaosaa ja rinnettä. Alueella on jyrkkiä ja korkeita kallion reunoja, joiden läheisyydessä liikuttaessa tulee olla erityisen varovainen. Joskus alueelle saattaa myöskin eksyä pelin ulkopuolinen henkilö, jolloin hänelle tulee kohteliaasti selittää, mistä pelissä on kysymys.

Huom! Nykyään hyppyritorni on mäkihyppääjien käytössä, joten koko tornin ja alastulorinteen käyttö peleissä on kielletty talvella!

Sijainti:

Pelipaikka sijaitsee Vesitien pohjoisella puolella (pelipaikalle tultaessa vasemmalla puolen) metsässä. Mene Vesitien risteyksestä noin 100 metriä satamaan päin. Käänny ensimmäisestä metsään menevästä tiestä vasemmalle ja kävele parikymmentä metriä, jolloin saavut montulle jonka toisella puolella on puinen mäkihyppyri. Nouse mäen päälle hyppytorniin nousevien portaiden juurelle. Jatka siitä vasemmalle polkua pitkin noin 100 metriä, kunnes saavut offgame-alueelle. Mikäli et ole varma offgame-alueen sijainnista, jää hyppyrin portaille odottamaan ja mene seuraavan tulijan mukana offgamelle. Jos saavut paikalle myöhässä, käytä mäelle noustessasi suojalaseja, koska peli saattaa olla jo käynnissä.

Kartta pelipaikalle

Sivut © Tatu Laitinen ja Kalle Nuutinen