Kuopiosoft RY

Käsimerkit

Käsimerkit ovat olennainen osa airsoftia, varsinkin kun pyritään toimimaan mahdollisimman hiljaa. Käsimerkit mahdollistavat myös viestimisen puheääntä kauemmas. Yleisesti käsimerkkejä tulisi käyttää mahdollisimman paljon, eikä pidä pelätä uusien käsimerkkien improvisoimista kesken toiminnan. Kaikille mahdollisille tilanteille ja asioille kun ei voida sopia omaa merkkiään.
Käsimerkkejä käytettäessä olisi suotavaa myös muodostaa sana huulilla. Aivan kuten viittomakielessäkin. Tämä saattaa joissakin tilanteissa parantaa ymmärtämistä.

Ohessa tärkeimmät käsimerkit, jotka olisi hyvä tuntea.

Käsimerkkien käyttö:
Käsimerkeistä voidaan muodostaa viestiketjuja, joiden merkitys on moninaisempi. Yleisin yhdistelmä on: ”merkki + suunta”. Esimerkiksi ”näköhavainto” + ”suunta”. Näin ilmoitat, että näet osoittamassasi suunnassa mahdollisen vihollisen. Seuraavaksi yleisin yhdistelmä on, kun määräät taistelupariasi tekemään jotakin. Silloin ketju on esimerkiksi seuraavanlainen ”Sinä” + ”Suojaa” + ”Suunta”. Näin taisteluparisi siirtyy asemaan, josta voi suojata osoittamasi suunnan.

Käsimerkkejä käytettäessä tärkeintä on totuttelu ja oman ryhmän kesken harjoittelu, joten on suotavaa, että jokainen ryhmä sopii keskenään lisää käsimerkkejä mikäli katsoo tarpeelliseksi.

Sivut © Tatu Laitinen ja Kalle Nuutinen